Ikuisesti muistoissamme – rakas, ihana, kaunis, lempeä, viisas, työkavereista parhain
MYNTA 3.5.1998 – 30.12.2025 Suru on suuri. Teit vaikuttavan elämäntyön kanssani, niin monien lasten, nuorten ja aikuistenkin elämään syvästi vaikuttaen. Lempeydelläsi, viisaudellasi ja rauhallisuudellasi annoit turvaa ja tukea, opetit myös löytämään rohkeutta ja itsevarmuutta, tarjosit pehmeän, lämpimän turkkisi johon upottaa surut tai synkät mietteet, annoit pitkän kauniin harjasi pienten käsien oppia lettien tekoa, seisoit tukevasti jalat maassa antaen sylisi, leveän selkäsi lepopaikaksi rentoutumiseen, rauhallisesti suhtauduit erilaisiin leikkeihin – jousella ampumisiin, vikellysleikkeihin, pallotteluihin – voi! mihin kaikkeen sinun kultainen hevosenmielesi avoimesti suhtautuikaan.
Minulle olit parhain opetusmestari hevosen mielen ymmärtämiseen, oman kehon käyttämiseen, ymmärrykseen siitä, että pakottamalla ei mikään onnistu. Sinusta löytyi tulta ja tappuraa, jos väkisin koitti asioita tehdä – vaikka joskus pitikin lempeällä päättäväisyydellä kannustaa ylittämään mukavuudenhalusi – ja kun vauhtiin pääsit, olit suunnaton energiapakkaus. Sinusta löytyi jotain hyvin alkukantaista, tarkkojen aistien ja vaistojen mukanaan tuomaa viisautta – jonka myötä et aina ollut ”helppo” hevonen. Annoit minulle myös elämyksiä keskiaikaratsastuksen parissa, turnajaishevosena olit ylivertainen pakkaus. Sälli-ystäväsi kanssa elitte tarha- ja laidunkavereina ja alun kinastelun jälkeen olitte mainio pari. Yhdessä saitte kulkea kilometreittäin maastoiluja, sinä kantaen selässäsi asiakkaita, hoitajia, Aria, lapsiamme, lapsenlapsiamme… joskus vauhdikkaasti, tai sitten rauhallisesti kävellen.
Saimme elää yhteistä taivaltamme ystävinä ja työkaverina 21 vuotta! Kiitos Mynta kaikesta
Hyvää taivasmatkaa, rakastaen ja kaivaten
Leni ja kaikki ystäväsi
Luopumisen tuska on suuri, ihmisen rooli hevosen omistajana on ikävä sen elämän kulkiessa loppua kohden. Ja surullisinta omassa päätöksessä oli, että Myntalla riitti vielä elämänhalua. Mutta hevonen tarvitsee takahampaat kyetäkseen heinänsä syömään, ja nyt seitsemän poskihampaan menetyksen jälkeen alkoi dominoefekti, hampaat alkoivat heilumaan yksi toisensa jälkeen. Pehmeimmänkään odelman syöminen ei enää onnistunut. Oman ajatteluni mukaan hevonen ei pysty elämään hevosen elämää, ellei se saa heinää syötyä, vaikka puuroruokinta olisi yksi – omistajalta paljon vaativa – vaihtoehto. Saattelimme Arin kanssa Myntan taivasmatkalle tiistaina, eläinlääkärinä lempeänihana Auli Lukkari. Sälli tuli myös ”sanomaan hyvästit” – ei kyllä ystävänsä ”kuoret” kiinnostaneet, vaan heinäpeti Myntan alla. Salon eläintuhkaus tuli sovitusti hakemaan, kynttilälyhty jäi paikalle palamaan.
Sälli, rakas oma hieno suomenhevoseni, ikuisesti muistoissamme
SÄLLI 20.5.1999 – 28.9.2026
Rakas ystävä, työkaveri, oma kaunis suomenhevoseni Sälli lähti taivaslaitumille Myntan luokse. Sälli eli 27 vuoden ikään, 23 vuotta saimme viettää yhdessä. Sälli ehti elämänsä aikana tehdä paljon. Sälli oli oma luottohevoseni niin koulupylperryksissä, ritariratsuna, kärryjen edessä, maanmainiona maastoratsuna – ja ennenkaikkea hyvää tuulta huokuvana reippaana kaverina. Elokuvaroolejakin Sälli ehti parin elokuvan taustajoukoissa tekemään.
Koko ajan Sälli teki ansiotyötään terapiahevosena – kymmenien ja taas kymmenien lasten ja nuorten kanssa teimme niin monenlaisia asioita, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä tukien. Kilometrejä tuli tallusteltua Sällin rinnalla Kuusiston kauniita maastoja koluten, Sällin kanssa voi mennä mihin tahansa metsiin ja aina yhtä ennakkoluulottomasti se suhtautui. Ja Sällin kanssa sain itse tehdä unohtumattomia retkiä – keskenään ja monien tallikavereitten kanssa – muistoja on paljon! Lapsenlapset saivat vielä kokea Sällin lempeän, ja välillä itsepäisen luonteen, ja ratsastaa sen laajojen liikkeiden keinuttamana.
18 kesälomaa vietimme Sällin ja Myntan kanssa mökkimaisemissa Yläneellä. Illalla jos ei kymmeneen mennessä oltu haettu talliin, oli Sälli huutelemassa, missä viivytään, öitä kun ei sopinut ulkona viettää.
Miten urheasti Sälli selviytyi monenlaisista terveysongelmista – aina parantuen, elämännälkäisenä – vielä vauhdikkaana vanhuksenakin. Tosi mukavat kaksi vuotta vietimme Keiramon tallilla hyvässä hoidossa. Ihana Lena-tamma tuli vielä Sällin hyväksi ystäväksi Myntan lähdettyä.
Kunnes pienenpieni ”pirulainen”, punkki, siirsi bakteerin Sälliin – anaplasmoosi jäi diagnoosiksi, tosin sitä ei enää verikokeella testattu. Punkki takajalkojen välistä (josta ei ollut helppo sitä huomata) löytyi pienen tulehtuneen patin keskeltä. Kolme eläinlääkäriä oli käynyt tutkimassa, mutta syytä ei oltu löydetty. Sälli oli viikon kuumeilun jälkeen mennyt huonoon kuntoon – virustauteja epäiltiin – ja vahva antibioottikuuri nyt olisi ollut liian raju. Sälli pääsi lepoon, viisas vanha hevonen selvästi ymmärsi ja viimeisenä aamuna se luovutti ja suhtautui loppuunsa tyynesti, ihanan Katriinan auttaessa siirtymistä ajasta ikuisuuteen.
Ikävä on kova. Sälli ehti saada paljon ihania ystäviä. Hoitajia, tallikavereita ja toki asiakkaita, joista osa vielä aikuisinakin tuli Sälliä tervehtimään, myös tuoden omia lapsiaan ratsaille Sällin selkään.
Purjeen Säveltä, rakasta Sälliä ikävöiden.
Tässä ovat hevoseni Sälli ja Mynta. Molemmat tekivät pitkän uran kanssani terapiahevosina.
Etualalla Sälli, 
suomenhevosruuna, oikea herrasmies. Sälli oli oikealta nimeltään Purjeen Sävel. Se tuli minulle 4-vuotiaana.
Mynta, Pohjoisruotsin kylmäverihevonen. Se oli viisas, vanhakin vielä vetreä tamma. Senkin kanssa yhteistä taivalta tuli 21 vuotta, ostaessa Mynta oli 6-vuotias.
Terapialapsen viisautta alla:
”Hevonen tykkää kun on lähellä ja silittää. Hevonen ei pidä siitä, että sitä kohdellaan huonosti.”
Niinpä, tätähän me kaikki…
